Onko sinulla ongelmia talouden kanssa?

Joskus eteen voi tulla tilanteita, kun omat varat eivät riitä talouden pyörittämiseen. Sellaisissa tilanteissa kulutusluotto voi parhaimmillaan pelastaa koko talouden. Kulutusluottoa hakiessa täytyy kuitenkin olla varma, että sen pystyy maksamaan takaisin. Jos lainaa ei kuitenkaan pysty maksamaan takaisin, voi seurauksena olla luottotietojen menetys. Jokaisen kannattaisi siis miettiä tarkkaan, kuinka paljon lainaa pystyy ottamaan ja missä tilanteessa.
Kulutusluotto
Tärkeintä on, että menot ja tulot ovat tasapainossa keskenään. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että tulojen täytyy aina olla menoja suuremmat. Kun pakollisten menojen jälkeen jää käyttörahaa, pystyy lainaakin maksamaan takaisin. Omista tuloistaan ja menoistaan kannattaakin pitää kirjaa, sillä ainoastaan siten voi tietää, mikä oma taloudellinen tilanne on.

Ennen lainasopimuksen allekirjoittamista on hyvä tutustua sääntöihin ja ehtoihin. Kaikki lainat eivät suinkaan ole edullisia, vaan todelliset vuosikorot voivat vaihdella. Kaikista tärkeintä oman talouden kannalta on ottaa laina, jota pystyy maksamaan takaisin huonoinakin kuukausina. Joskus on kannattavampaa valita pidempi maksuaika ja pienempi kuukausierä kuin maksaa laina takaisin mahdollisimman nopeasti. Kaikki riippuu kuitenkin omasta taloudellisesta tilanteesta, joten on tärkeintä olla selvillä siitä. Näin talous pysyy hallinnassa, eikä laskujen maksamisen kanssa tule olemaan ongelmia.

Julkaistu: 16 tammikuun, 2020

Viimeisimmät kirjoitukset